Rento ja tehokas joulusiivous

Joulustressi iskee viimeistään marraskuun lopussa. Kokosimme listan muutamista tehokkaista siivoustoimenpiteistä, joilla saat kodin siistiksi ilman ylimääräisiä paineita.


Rento ja tehokas joulusiivous

Joulustressi iskee viimeistään marraskuun lopussa. On ostettava lahjat, suunniteltava ja valmistettava ruoat ja siivottava. Ehdotamme kaikille kodinhengille ja -hengettärille, että jaat tänä vuonna siivouksen monelle päivälle, jolloin siivoustaakka ei tunnu niin raskaalta.


Sohvan suojaamisen ABC

Kodin perussiivouksen lisäksi huonekalut kannattaa huoltaa säännöllisesti. Erityisesti tämä koskee nykyaikaisen kodin keskipistettä, sohvaa.


Sohvan suojaaminen

Kävi tuttavia kylässä ja tarjoiluakin oli järjestetty. Ilta sujui rattoisasti seurustellen kahvin kera, kunnes ystävältäni kaatui kahvia uudehkolle valkoiselle sohvalleni.
Valkoinen tai vaalea sohva on kaikkien unelmien täyttymys, mutta herkkä likaantumaan. Juuri tästä syystä johtuen sohvaa ostaessani tartuin mielelläni myyjän tarjoukseen verhoilusuojasta, joka säästäisi hermojani ja olisi mm. kahvia kaatuessa sohvalle tai punaviinitahran uhatessa pilata sohvan todella hyvin toimiva apu.


Sisustaminen alkaa!

Kesä alkaa olla jo lopuillaan. Levon jälkeen onkin aika suunnata katseet syksyyn. Siirrytään ulkoa sisälle ja sisustaminen lomakauden päätyttyä alkaa. Myös syksyn vaatetus ja jalkineet täytyy hankkia. Softcare on valmiina toimittamaan kaiken tuotteiden hoitoon tarvittavan.