Eroon hajuista – helposti ja nopeasti

Kissoille ja koirille on tyypillistä merkitä reviirinsä joskus jopa sisätiloissa ja myös vahinkoja voi sattua. Kosteassa säilytetyt tekstiilit voivat ottaa herkästi tunkkaisen hajun, joka ei tahdo lähteä tuulettamallakaan. Myös homevauriot aiheuttavat tekstiileihin epämiellyttäviä hajuja.

Kissoille ja koirille on tyypillistä merkitä reviirinsä joskus jopa sisätiloissa ja myös vahinkoja voi sattua. Kosteassa säilytetyt tekstiilit voivat ottaa herkästi tunkkaisen hajun, joka ei tahdo lähteä tuulettamallakaan. Myös homevauriot aiheuttavat tekstiileihin epämiellyttäviä hajuja.

Onneksi nykyaikainen kemia auttaa näissäkin tilanteissa. Perinteisesti on käytetty ilmanraikastimia tai tuoksuja, jotka peittävät miellyttävällä tuoksulla pahan hajun. Valitettavasti nämä aiheuttavat usein myös allergisia oireita. Softcaren tuotteet perustuvat uudenlaiseen teknologiaan. Ne hajottavat kemiallisesti hajua aiheuttavat molekyylit ja poistavat hajun siten lopullisesti. Prosessiin ei tarvita allergisoivia hajusteita ollenkaan.

Kun lähdetään poistamaan hajuja esimerkiksi sohvalta kissan vahingon jäljiltä, on tärkeää ensin pestä kohta huolellisesti, niin että tekstiili on puhdas. Jos neste on imeytynyt kankaan läpi, pitäisi myös pehmuste puhdistaa. Kun tekstiili on pesun jäljeltä puhdas, mutta haju on yhä jäljellä, sumutetaan Softcare Hajunpoistajaa. Tuotetta voidaan huoletta suihkuttaa uudelleen, ellei haju kerralla poistu. Syynä toistoon on yleensä se, että hajua muodostavia molekyylejä on niin paljon, ettei kertakäsittelyllä vielä saada kaikkia hajoamaan.

Softcare Tekstiilisuoja ennaltaehkäisee mikrobien hajut ja vauriot. Se soveltuu hyvin esim. talven ajan tyhjänä olevalle kesäasunnolle. Kertakäsittely toimii hyvin puolikin vuotta. Myös veneen ja auton tekstiilit voivat helposti homehtua kosteissa, huonosti tuuletetuissa olosuhteissa. Kesäkalusteiden pehmusteet ovat myös herkkiä saamaan homekasvustoja, joita on erittäin vaikea puhdistaa, joten ne kannattaa ennaltaehkäistä.

Hajunpoistajan ja tekstiilisuojan perusero on siinä, että hajunpoistajia käytetään kun vahinko on sattunut, mutta tekstiilien raikasteilla taas voidaan ennaltaehkäistä mikrobien hajuja ja tuhoja tekstiileissä.

Raikkaat ja puhtaat tekstiilit lisäävät kodin viihtyisyyttä. Tahrat ja lika ovat hyvä mikrobien ja ja jopa pölypunkkien kasvualusta. Kannattaa siis pitää tekstiilit puhtaina. Tekstiilipäällysteinen sohva vaatii säännöllisen viikoittaisen imuroinnin ja tahrat on syytä poistaa heti tuoreeltaan. Ei kannata päästää sohvaa liian likaiseksi, sillä pinttynyt lika on paljon työläämpää poistaa kuin heti tuoreena. Jos ei pidä siivouksesta, kannattaa valita helppohoitoinen materiaali päälliseksi. Lisäksi tekstiilien ja nahan suojaaminen heti uutena tekstiili- tai nahkasuojalla helpottaa olennaisesti puhdistusta.