Onko sinun vaatekaappisi valmis juhlimaan?

Christmas tree next to the fireplace

Joulunalusaika on mukavaa aikaa kaikin tavoin. Suuri osa meistä on mukana jos jonkinlaisessa riennossa. Ja kotiakin on kiva laitella sesongin mukaan juhlavammaksi. Ihan jo pienilläkin asioilla saa isoja muutoksia ja piristystä aikaan.

Mutta ne juhlat. Oli ne sitten pikkujoulut työporukalla tai ystävien kesken, puurojuhla lasten kanssa tai glögit vain aikuisten kesken. Pieniä hetkiä piristämään syvintä pimeän aikaa ja silloin on kiva myös kaivaa kaapista päälle jotain juhlavaa.

Juhlavaatteiden suojaaminen kannattaa aina kun lähestymme juhlasesonkia. Vaatteen suojaaminen voidaan tehdä Kodin tekstiilisuojalla, joka saa minkä tahansa tekstiilimateriaalin hylkimään likaa ja kosteutta. Vaikka saisit vierustoverin juoman syliisi, ei asusi kastu lainkaan. Suoja-aine sopii erinomaisesti vaatteille, eikä vaikuta vaatteen hengittävyyteen, ulkonäköön tai tuntuun. Voit siis huoletta pukea päällesi myös hienosta materiaalista tehdyn juhlapuvun, myös sen silkkiunelman tai villapuvun ja olla varma, että se on yhtä kaunis vielä juhlien jälkeenkin. Lasten juhlavaatteiden suojaamisesta puhumattakaan. Ja muista myös kravatit, enää ei tarvitse pelätä lempikravatin puolesta.

People are celebrating Christmas

Ethän myöskään unohda suojata kenkiäsi, sillä mikään ei ole epämukavampaa juhlien jälkeen kuin märät jalkineet. Kenkäsuoja ja -vaha pitävät kenkäsi aina edustuskunnossa. Jopa mokka- ja nupukkijalkineet pysyvät suojattuina kauniina.

Woman in red fancy dress sitting on the Christmas present

Kylmät kelit ei tuo tullessaan vain juhlahumua, vaan myös kuivan ilman, joka edesauttaa pintojen sähköistymistä. Herkästi sähköistyvät materiaalit vaatteissa voivat aiheuttaa ongelmia. Staattinen sähkö on mahdollista poistaa kankaasta sähköisyyden poistajalla. Ei enää ihoon liimautuvaan silkkipaitaa tai sukkahousuihin tarttuvaa mekon helmaa. Teho kestää useista viikoista jopa kuukausiin, joten pärjäät koko talven juhlakauden yhdellä nopealla käsittelyllä. Kun valmistaudut juhliin suihkimalla suojan ja sähköisyydenpoistajan asuihisi, voit rauhassa nauttia tunnelmasta, seurasta, ruosta sekä juomasta. Ja illan päätteeksi palauttaa asusi vaatekaappiisi tahrattomana.

Näillä pienillä nikseillä voit nauttia juhlakaudesta ja uskallat laittaa sen parhaan mekon tai lempipuvuntakin kravatin kera päällesi muulloinkin kuin ihan niinä hienoimpina juhlapyhinä. Helpota elämääsi!

Softcare Sähköisyydenpoistaja 300 ml video-opas